skip to Main Content
Sitsimuistoja, Osa 2

Sitsimuistoja, osa 2

Post Series: Kerran lytkyläinen aina lytkyläinen
Share with your friends










Submit

Tällä viikolla jatketaan vielä sitseistä puhumista. Tällä kertaa kuulemme hieman Nakkiksen omia sitsimuistoja ja keskitymme erityisesti laulukulttuuriin.

Laulukulttuuri?

Laulukulttuurista olen oikeasti huolissani.

Silloin kun minä olin pHuksi ™, pidettiin lauluilta ensimmäisen fuksiviikon lopulla. Siitä luovuttiin jossain vaiheessa minulle tuntemattomasta syystä ja siitä alkoi vähän laulukulttuurin alamäki.

Ei minunkaan ikäluokassani kaikkia kiinnostanut laulaa, mutta kyllä me saatettiin matkalla baariin vetää jotain punamustasta. Ja fuksisuunnistusta laulaminen rytmitti kivasti. Puhumattakaan Wappunotskista, jossa laulu raikasi koko ajan.

Jossain kohtaa ruvettiin järjestämään Punamustan läpilauluja (vai mikä laulutriathlon se on?), mutta se taitaa olla Wapputapahtuma. Eli siis fuksi tutustuu laulukulttuuriin fuksisitseillä ja seuraavan kerran Wappuna on tapahtuma, jossa vanhat sedät laulaa tuntemattomia lauluja ja marmattaa siitä, että nuoriso on pilalla kun ei osallistu. Ja ne vanhat sedät on käsittääkseni viime vuosiin asti olleet aina minä ja Gonzo, koska kukaan muu ei osaa niitä lauluja.

Laulamisen pitäisi tulla luonnollisena osana mukaan tulevan teekkarin elämää jo ensimmäisellä fuksiviikolla. Jos sen jättää myöhemmäksi, se ei oikein enää onnistu. Oppiihan niitä sitten sitseillä ja vujuilla, mutta niissä lauletaan aika rajallista osaa laulukirjan tarjonnasta ja muutenkin ne on vähän väärä paikka opetalla lauluja, ideaalitilanteessa valtaosa biiseistä olisi juhliin tullessa tuttuja, että voi sitten keskittyä itse laulantaan eikä uuden opetteluun.

Paras sitsimuisto?

Kirjoitin tähän ensin yhden. Sitten pyyhin se pois ja kirjoitin toisen. Mutta ei tämä nyt vaan käy niin helposti.

Monilla sitseillä on ollut todella kivaa. Yhdellä tavalla on ollut tosi mukavaa olla sitseillä, joissa ei tarvita toastia, koska porukkaa on vähän ja kaikki osaa jo sitsata. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani sitsikulttuurin kehittämisporukan pitämät sitsit ”uuden ohjesäännön testaamiseksi” olivat ihan huiput. Ja KeTeKin Wanhojen sitseillä ollaan oltu myös ilman toastia joitain kertoja. Joskin myöhemmin olen ollut toastimassa niitäkin, kun väkimäärä on kasvanut suuremmaksi.

Toisaalta fuksisitseilläkin on kivaa, kun saa opastaa uusia sitsaajia. Ja katsoa kun joku uskaltautuu ensimmäisenä nousemaan ylös ja ehdottamaan laulua.

Kolmantena tuli mieleen sitsit, joille en edes osallistunut. KeTeK isännöi Kemiat kohtaa -tapahtumaa muistaakseni pari vuotta valmistumiseni jälkeen. Niiden kekkereiden sitsit lähti ihan joka kerta totaalisen lapasesta, joten tapahtuman järjestäjät kysyivät minulta, tulisinko pitämään jöötä. Se lämmitti vanhan ”yrittäkää nyt edes käyttäytyä” -jäärän mieltä. Harmillisesti esikoinen oli siinä kohtaa vissiin kuukauden ikäinen, niin en oikein kehdannut ilmoittaa vaimolle jättäväni häntä lapsen kanssa kahdestaan kotiin päästäkseni komentelemaan humalaisia kemistejä, jotka ei kuitenkaan usko.

Neljännet mahtavat sitsit pidettiin TEKin toimesta uusien toastmastereiden kouluttamiseksi. Oltiin huomattu, että tietyn killan sitsit menee aina samojen henkilöiden komennossa, eikä niin voi jatkua. Joten kerättiin nuorempaa aktiivipolvea kasaan ja pidettiin sitsit YO-talolla. Niiden nimi oli muistaakseni luokkahuonesitsit. Jaettiin porukka kolmeen osaan ja kukin eri luokkaan. Yhdessä oli muistaakseni teemana ala-aste, toisessa yläaste ja kolmannessa lukio. Kussakin tilatta laulettavat laulut yritettiin valkkailla teeman mukaan. Tunnin päästä vaihdettiin huoneita ja kivaa oli.

Sitsit, joille haluaisin?

Olin pitkään sitä mieltä, että teemasitsit on enemmän tai vähemmän hanurista. Sittemmin olen ruvennut ajattelemaan, että hyvin mietitty teema, joka ei vaadi liikaa panostamista osallistujilta, voi olla oikein hyvä kehys onnistuneille sitseille.

Olen pyöritellyt ajatusta ”pue yllesi mitä tahdot”-sitseistä. Johtoajatuksena olisi päästä käyttämään niitä vaatteita, joita omistaa, mutta ei pääse pukemaan ylleen niin usein kuin tahtoisi. Tai päästä sitsaamaan niissä vaatteissa, jotka kokee kaikkein mukavimmiksi. Ideaalitapauksessa lopputuloksena olisi kekkerit, joihin yksi on pukenut ylleen lomamatkalta ostetun paidan, josta jotenkin tykkää, mutta se on suomalaiseen silmään vähän outo eikä sitä kehtaa käyttää julkisesti. Toisella on pieruverkkarit ja t-paita. Kolmannella on hääpuku, koska se maksoi 800 euroa ja sitä on päässyt käyttämään kerran. Tai jos näyttää mielestään todella hyvältä puvussa tai viihtyy haalareissa, niin siitä vaan. Koneteekkarit saa olla alasti.

Kirjoittaja

Antti Karhu Kuvaaja: Jami Ivanoff

Nakkiksenakin tunnettu Antti on entinen keteläinen ja hänelle on myönnetty vuonna 2015 LTKY:n hopeinen ansiomerkki.

Share with your friends










Submit
Back To Top