skip to Main Content
Mitä LTKY:n Hallitus Tekee Vuonna 2019?

Mitä LTKY:n hallitus tekee vuonna 2019?

Share with your friends










Submit

Vuosi 2019 on saatu käyntiin ja keskiviikkona (30.1.2019) hallitus esitteli hallitusohjelmansa edustajistolle. Vuoden suurimmiksi teemoiksi hallitus on linjannut jäsenpalveluiden ja edunvalvontatyön laajentamisen Turussa ja Lahdessa, LTKY:n juhlavuoden ja Skinnarilan hengen mukainen toiminta sekä tietenkin vaalit, joita on tänä vuonna vähintään kolme kappaletta.

Aloitetaan ohjelman tarkastelu vaaleista. Ensimmäisenä on Wapun aikoihin järjestettävät eduskuntavaalit. LTKYn tärkeimmät teemat näissä vaaleissa ovat mielenterveys, hyvinvointi, YTHS:n kehittäminen ja elinikäinen oppiminen. Europarlamenttivaaleissa LTKY noudattaa SYL:n linjaa, josta voit lukea lisää täältä. Molemmissa vaaleissa tärkeimpänä tavoitteena on saada nuorten ääni kuuluviin!

Syksyllä on vuorossa edustajiston vaalit! Tästä saatte kuulla lisää syksyllä, joten muistakaa olla kuulolla.

Turussa ja lahdessa ylioppilaskunnan päätavoite on saada paikkakunnalle opiskelija-aktiivitoimintaa ja taukohuone. Tähän tietenkin sisältyy teekkarikaste Saimaan vedellä ja teekkarilakkien jakaminen molemmilla paikkakunnilla.

Yksi vuoden huippukohdista tulee olemaan LTKY:n 50-vuotis vuosijuhlat 19.10. Ja sitä edeltävä vuosijuhlaviikko. 50 vuotta ylioppilaskuntatoimintaa pitää sisällään monta tarinaa ja kommellusta vuosien varrelta. Tarinoita pyritään korostamaan tänä vuonna. Aliven sivuilla ja LTKY:n sosiaalisessa mediassa tullaan julkaisemaan muistoja vuosien varrelta ja tapahtumiin tuodaan mukaan käänteitä vuosien varrelta.

Skinnarilan hengen mukaan jokainen opiskelija on yhdenvertainen. Tämä teema on erityisen tärkeä juhlavuoden yhteydessä ja teema tulee näkymään muunmuassa hyvinvointi viikoilla. Jos sinulla on kysymyksiä yhdenvertaisuudesta tai haluat puhua häirinnästä ota rohkeasti yhteyttä LTKY:n häirintäyhdyshenkilöihin, Eemeli Kettuseen (kulttuuri@ltky.fi) ja Kerttu Oksaseen (markkinointisihteeri@ltky.fi).

Lisäksi hallituksella luvassa on sektoritapaamisia erilaisia seminaareja ja paljon muuta ohjelmaa!

Hallitusohjelman voit lukea kokonaisuudessaan edustajistonkokouksen 2/2019 pöytäkirjan hyväksynnän jälkeen  LTKY:n nettisivuilta, jonne se tulee kyseisen kokouksen liitteeksi.  

Kirjoittaja

Reetta Määttänen

Kirjoittaja on LTKY:n tiedottaja.

Share with your friends










Submit
Back To Top