skip to Main Content
Ihmisen Parasta Aikaa

Ihmisen parasta aikaa

Share with your friends










Submit

Mua pyydettiin kirjoittamaan juttua LTKY:n halloped-hommista. Just ennen kuin kerkesin ruveta kirjoittamaan, TEKin suunnalta pyydettiin samaa. Totesin, että miksipäs ei. Jos saan kannustettua edes yhden henkilön hakemaan kumman tahansa organisaation luottamustehtäviin, en kirjoittanut tätä turhaan.

Ja miksi minä sitten toimin parhaillaan viidessä eri luottamustehtävässä? Alunperin hain hallopediksi uteliaisuuttani. Kollegion ja akateemisen neuvoston kokouspalkkiot toki houkuttelivat, mutta olennaisempaa oli mahdollisuus vaikuttaa itseä kiinnostaviin asioihin.

Kaikkia vaikuttamistyö ei kiinnosta – ja ymmärtäähän sen. Monesti tuntuu, että asiat on päätetty jo etukäteen tai kokee muuten vaan olevansa kumileimasimen roolissa.

Luottamustehtävät vaativatkin aktiivisuutta, jos haluaa oikeasti viedä asioita eteenpäin. Helposti tulee priorisoitua muut asiat yhteisen edun edelle. Itsestäkin tuntuu välillä, ettei aika riitä hoitamaan kaikkia tehtäviä kunnolla, ja aionkin vuodenvaihteen jälkeen keskittyä vain tärkeimpiin.  

MIKSI SINUN TULISI HAKEA HALLOPEDIKSI?

Jos yhteinen hyvä tai asioihin vaikuttaminen ei yksinään riitä, on hallopedina toimiminen ainutlaatuinen mahdollisuus oppia asioita, joita tulet tarvitsemaan joskus joka tapauksessa. Lisäksi se on oiva mahdollisuus verkostoitua.

Oon oppinut tässä parin vuoden aikana kokouskäytäntöjä, vaikuttamistyötä, lainsäädäntöä ja edunvalvontaa. Lisäksi oon oppinut politiikkaa, vaikka kuulunkin siihen ihmisryhmään, jossa jo sana “politiikka” kohottaa verenpainetta.

Jossain vaiheessa maailma kuitenkin löi naamaan ja totesi, että politiikkaa on kaikkialla, se on välttämätöntä, eikä aina edes epämiellyttävää. Pitää vain osata esittää asiansa toisia kunnioittaen, perustella se hyvin ja olla valmis kuuntelemaan palautetta.

Eikä sovi unohtaa kaikkia niitä asioita, mihin olen päässyt myötävaikuttamaan halloped-aikanani. Yrittäjän aseman edistäminen ja Unikorni-yrittäjyyskilpailu opiskelijoille esimerkkeinä yrittäjyysvaliokunnan saavutuksista.

Akateemiset neuvostot ovat tarjonneet kanavan tuoda esiin opiskelijoiden huolia suoraan schoolin johdolle. Kokousten yhteydessä tulee monesti esiin myös epävirallista asiaa, joka voi olla opiskelijoiden kannalta jopa olennaisempaa kuin varsinaisten esityslistojen asia.

Opiskelu on ihmisen parasta aikaa. Ja sulla on mahdollisuus tehdä siitä vielä parempaa.

Kirjoittaja

Olli Kousa

Kirjoittaja on LTKY:n edustajiston varapuheenjohtaja, HallOpEd ja vastaa tietotekniikan kilta Clusterissa edunvalvonnasta.

Artikkeli on julkaistu myös TEK:n blogissa.

Share with your friends










Submit
Back To Top