skip to Main Content
Vauras Opiskelija

Vauras opiskelija

Share with your friends










Submit

Jokainen opiskelija varmasti tietää elävänsä ainutlaatuista aikaa elämässään. Ajanjakso pitää sisällään paljon muutakin kuin tenttikirjojen lukua. Opiskelijaelämästä saa ja pitääkin nauttia.

Usein elämässä tapahtuu kuitenkin opiskelun ohella monenlaisia asioita. Toisinaan eteen tulee myös yllätyksiä, joihin on hyvä varautua jo etukäteen. Vaurastumisesta on tullut trendi, mutta harvemmin tulee ajatelleeksi, että myös opiskeluiden ohella voi vaurastua.

Itse aloitin rahastosäästämisen jo opiskeluaikanani. Halusin turvata opiskeluajan lisäksi erityisesti opintojeni päättymisen jälkeisen ajanjakson. En voinut tietää, tulisinko työllistymään suoraan valmistumiseni jälkeen, ja oli epävarmaa, minkälaisia kuluja minulla tulisi olemaan esimerkiksi muuton, auton hankinnan ja muiden tavallisten asioiden myötä.

Myös ajatus itseni palkitsemisesta ulkomaanmatkalla valmistuttuani kasvatti motivaatiotani säästämiseen.

Olin aiemmin ajatellut, että ollakseni rahastosäästäjä tulisi minulla olla hyvät tulot ja varaa säästää suuriakin summia. Ymmärsin kuitenkin nopeasti, että säästettävän summan ei tarvitse olla suuri. Olennaisinta on tehdä päätös säästämisen aloittamisesta.

Toiseksi tärkeintä on pysyä päätöksessä ja säästää säännöllisesti. Kuukausittain rahastoon siirtyvä summa hävisi tililtäni yllättävän kivuttomasti. Veloitus oli automaattinen, ja raha ei jäänyt makaamaan tililleni, jolloin olisi tullut kiusaus tuhlata se johonkin turhaan.

Tunsin oloni opiskelijana elämän mitä jos -ajatusten keskellä paljon turvallisemmaksi, kun tiesin, että rahastopottini kasvoi pikkuhiljaa taustalla. Valmistuttuani olin varsin tyytyväinen muutama vuosi takaperin tekemääni päätökseen alkaa rahastosäästäjäksi.

Säästämisen taito on tärkeä taito. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, mutta kärsivällisyys palkitaan lopussa. Jo pienellä summalla kuukausittain pääset kasvattamaan varallisuuttasi huomaamattasi.

Rahastojen kautta saat tehokkaan ja hyvin hajautetun sijoitussalkun. Jokaisella Oma Säästöpankin rahastolla on ammattitaitoinen salkunhoitaja, joka vastaa sijoittamistasi rahoista, eikä sinun tarvitse itse tehdä yksityiskohtaisia sijoituspäätöksiä.

Jopa rahastotutkimusyhtiö Morningstar on vastikään palkinnut Sp-Rahastoyhtiön Suomen parhaana osakevarainhoitajana kaikkien rahastojensa perusteella. Suositeltu sijoitusaika esimerkiksi osakerahastojen osalta on seitsemän vuotta, ja onhan opiskeluaikakin useimmiten useampia vuosia.

Kuukausittaista säästösummaa voit tarvittaessa vaihtaa esimerkiksi kesäkuukausille korkeammaksi, mutta jo 50 euron kuukausisäästöllä voit kasvattaa pottiasi seitsemässä vuodessa 5583 euroon (vuotuinen tuotto-oletus 8%). Ihan kelpo raha opintojen jälkeiseen elämään.

Rahastosäästäminen ei ole rakettitiedettä, ja siihen jää suorastaan koukkuun. Me Oma Säästöpankissa kerromme mielellämme lisää ja autamme sinut alkuun rahastosäästämisen kanssa. Oma Säästöpankki on suomalainen tyytyväisten asiakkaiden pankki. Tarjoamme paikkakunnan parasta pankkipalvelua kaikissa arjen raha-asioissa ja olemme lähellä ja läsnä.

Voit tavata meidät LUT:n ylioppilastalon aulassa sekä Linnalan kampuksen pääaulassa keskiviikkona 28.3.2018 klo 10-13 tai voit myös varata ajan suoraan konttorillemme osoitteesta www.omasp.fi. Nähdään!

Artikkeli on julkaistu osana LTKY:n ja Oma Säästöpankin välistä yhteistyötä.

Kirjoittaja

Noora Hallikainen

Kirjoittaja on Oma Säästöpankin palveluneuvoja, joka on valmistunut tradenomiksi Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2011.

Share with your friends










Submit
Back To Top