skip to Main Content
Meidän Armatuuri

Meidän Armatuuri

Share with your friends










Submit

LUT on rakentanut brändiään energia- ja ympäristöpioneerina toimimisen ympärille, jonka myötä luonnollisesti alojen opiskelijoita on tullut kampukselle runsaasti. Heitä varten on perustettu Armatuuri, Lappeenrannan teknillisen yliopiston energiatekniikan opiskelijoiden kilta. Sen tarkoituksena on kasata samaa alaa opiskelevat henkilöt saman järjestön alle niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin.

Jo vuodesta 1974 toiminut Armatuuri kuuluu koulun vanhimpiin kiltoihin, joten sen asema osana Skinnarilan opiskelijakulttuurin kivijalkaa on varma. Ainakin enteläiset huomaavat killan sisällä erittäin paljon samoja asioita kuin koko Skinnarilan kokonaiskuvassa: asiat hoituvat, juttu luistaa ja fuksimatikat olivat kaikkien mielestä vaihtelevan hanurista.

Kilta on myös yksi koulun suurimmista, sillä tänä vuonna jäimme fuksien määrässä toiseksi vain Enklaaville. Armatuuri on osa koko koulun historiaa myös sitä kautta, että sekä Sätky, Pelletti että Lateksii ovat nousseet itsenäisiksi toimijoiksi äiti-Armatuurin helmoista.

Yksi killan suurimmista prioriteeteista on valvoa sen oman jäsenistön etuja ja tarjota erilaisia jäsenpalveluita vaihdellen suoraan yliopistotasolla ja ylioppilaskunnassa vaikuttamisesta aina killan omiin saunailtoihin, kursioihin ja kiltahuoneeseen.

Oli kyse sitten huonosta kahvista kiltahuoneella, pientä viilaamista vaativasta kurssikokonaisuudesta tai koko DI-tutkinnon rakennetta riepottelevista muutoksen tuulista, Armatuuri on aina jäsentensä tukena. Joskus yksin ja joskus yhteistyössä yhteistyötahojemme kanssa lappeen- ja maanlaajuisesti. Erityisenä Armatuurin tapahtumista mainittakoon Wappusitsit, jotka ovat koko vuoden ainoat ulkoilmasitsit.

Mitä sitten on itse Armatuuri? Miten se eroaa muista LUT:in ainejärjestöistä?

Armatuurilaiselle kilta on ennen kaikkea muut armatuurilaiset; samanhenkiset, inspiroivat ja fiksut ihmiset, joiden kanssa voi jakaa kiltahuoneella mitä monimuotoisempia keskusteluja. Väiteltiinpä sitten aamuluennon jälkeen napakoordinaattiesityksen dilemmoista tai venähtäneen perjantai-illan jälkeen saksalaisesta polttotekniikasta, yhteistä säveltä löytyy aina.

Vaikka kaikki olemme ihmisinä erilaisia ja tulemme eri lähtökohdista, meitä kaikkia yhdistää palava intohimo opiskelemaamme asiaan. Saman intohimon kautta löydämme joukostamme ensin tovereita, lopulta ystäviä. Elinikäiset sillat ovat polttamista vaille valmiita.

Itselläni on tästä yhteisöllisyyden tunteesta konkreettista kokemusta. Tammikuussa 2017 lähdin vaihto-opiskelemaan yksin toiselle puolen maailmaa. Ja juuri siltä siellä oleminen tuntui; olin yksin. Vaihtokohteessani oli opiskelijakulttuurin kohdalla vain iso tyhjiö heti paikallisista ”fuksiviikoista” lähtien. Jo hyvissä ajoin ennen kokemuksen loppua sormeni alkoivat syyhytä halusta palata takaisin Skinnarilan hengen keskelle.

Kesällä killan kesätapaamisessa kuitenkin jännitin, että kuinkahan sitä tulee taas ihmisten kanssa juttuun, kuinka paljon sosiaalinen ilmapiiri on kevään aikana, maailmanpolitiikan myllertäessä, ehtinyt muuttua?

Huomasin jännittäneeni täysin turhaan. Kaikesta huomasi, että nyt on tultu kotiin. Tuntui kuin erossa olemista ei olisi ollut päivääkään: kaasuturbiinit ja ydinvoimalaitoksen turvajärjestelyt löytyivät keskusteluista samoin kuin ennenkin, ja päivän kuumimmat uutisperunat käsiteltiin niille sopivalla vakavuudella (tai teekkareille tyypillisesti hyvin usein tuon vakavuuden puutteella). Sama jännitys oli ilmassa ennen Back To Unia; jälleen turhaan. Myös oman järjestön ulkopuolisille opiskelukavereille jutteleminen oli juuri niin helppoa ja vaivatonta kuin sen voisi täällä olettaakin.

Tällaisen omaa järjestöä erottelevan tekstin kirjoittaminen Skinnarilan kaltaisessa intiimissä opiskelijayhteisössä on erittäin hankala tehtävä. Jos luetaan pois kurssien sisällöt, joutuu massiivisia eroavaisuuksia väliltämme kaivamaan kiven alta, yleensä ennemminkin siirtolohkareen.

Vaikka opiskelemme eri aloja, jaamme pääosin samat arvot ja kiinnostuksen kohteet ja haluamme että ympäristömme on viihtyisä ja kuvaa meitä ja ideologiaamme. Kliseisesti Skinnarilassa olemme kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Skinnarila on se hehkuva hiili, johon kaikki puhallamme.

Mikä uskomattominta, tämä yhteishenki tuntuu tarttuvan lähes kaikkiin. Ja kokeneemmilta kyselemisen perusteella näin on ollut jo kauan: ensimmäistä kertaa elämässään Skinnarilaan astuva fuksi voi napata N:ttä vuottaan, edelleen pakollista ruotsin kurssia tolpaksi yrittävää jyyrää jo kulahtaneiden haalareiden hihasta (tai vaihtoehtoisesti teekkarilakin tupsusta), ja apua löytyy. Aina. Se, koskeeko avun tarve sitten juttuseuraa, virvokkeita tai akateemisen elämän kiemuroita, on irrelevanttia.

Juuri tätä tarpeen vaatiessa läsnä olemista ja ymmärtämistä on meidän Skinnarilamme.

Ja enteläisille first and foremost, meidän Armatuurimme.

Kirjoittaja

Arttu Hämäläinen

Kirjoittaja on intohimoinen luttilainen, Armatuurin ex-puheenjohtaja ja kotipaikkukunnallaan kaksinkertainen saappaanheiton mestari.

Share with your friends










Submit
Back To Top