skip to Main Content
Juhis: Konsernia Tyrkkää Niin Lappeenrannassa, Tampereella Kuin Rovaniemelläkin
Kuva: Teemu Leinonen

Juhis: Konsernia tyrkkää niin Lappeenrannassa, Tampereella kuin Rovaniemelläkin

Share with your friends










Submit

Yliopiston rehtori Juhis kertoo, mitä LUT-konsernin synty ihan oikeasti tarkoittaa. Mikä muuttuu? Mikä pysyy ennallaan? Onko konsernilla vaikutusta tavan opiskelijan elämään?

Viime vuoden tammikuussa päätimme lähteä LUT:n ja Saimian kesken selvittämään, voisimmeko rakentaa kansainvälisen mallin mukaisen yliopistokonsernin tekniikkaan ja talouteen keskittyneen yliopiston ympärille. Syksyllä LAMK Lahdesta kertoi haluavansa liittyä joukkoomme.

Tavoitteenamme on sen kummempia kiertelemättä rakentaa kansainvälisesti laadukas, houkutteleva ja monipuolinen korkeakoulukeskittymä, jossa hyödynnetään korkeakoulujen tutkimuksen ja koulutuksen osaamista erityisesti yritysten hyväksi. Vastaavia esimerkkejä tällaisista rakenteista on maailmalla monia, kuten vaikkapa brittiläinen Oxford tai norjalainen NTNU.

Koska olemme taas kerran ohittaneet oikealta omalla aktiivisella tekemisellä muut suomalaiset yliopistokonsernit, niin otetaan jo tässä vaiheessa parista aiheesta pari faktaa kehiin. Nämä kysymykset kun kuulemani mukaan puhuttavat tiedeyhteisöämme sen eri kuppiloissa.

  1. Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Saimaan ammattikorkeakoulu ja Lahden ammattikorkeakoulu säilyvät itsenäisinä organisaatioina. Kyse ei siis ole fuusiosta, vaan konsernista. Toki LUT:lla on 100 prosentin omistus ammattikorkeakouluihin, ja konsernista haetaan ensisijaisesti konsernihyötyjä.
  2. Jatkossakin koulutusaloistamme kiinnostuneet hakevat erikseen yliopistoon (LUT) tai ammattikorkeakouluun (Saimia tai LAMK). Konserniin ei siis voi hakea opiskelemaan. Opiskelijat valmistuvat sitten myöhemmin joko LUT:sta, Saimiasta tai LAMK:sta.
  3. Lahjakkaimmille ammattikorkeakoulusta valmistuneille luodaan erittäin sujuvat opintopolut yliopiston maisteriohjelmiin.
  4. Sama itsenäisyys koskee korkeakoulujen lisäksi myös LTKY:tä ja Saimian sekä LAMK:n opiskelijakuntia. Itsenäiset opiskelijajärjestöt tekevät jatkossakin itsenäiset päätökset.
  5. Nykyinen lainsäädäntö sallii yhteistyön vain kieltenopetuksessa. Muuta opetusta ei voida yhdistää. Mikäli lainsäädäntö muuttuu tulevina vuosina ja kannustaa korkeakouluja yhteistyöhön opetuksessa, tätä pohditaan sitten tarkemmin.
  6. LUT on toiminut yliopistona Lahdessa yli 20 vuoden ajan tehden sielläkin tiedettä ja erilaisia täydennyskoulutus-, KTM- ja DI-ohjelmia. Lahti on osoittautunut mainioksi paikaksi yliopistolliselle toiminnalle. LUT:lla on Lahdessa nyt 6,5 professoria, ja haluaisimme nostaa tämän määrän ulkopuolisen rahoituksen salliessa kymmeneen.
  7. Maisteritason koulutusta haluamme lisätä Lahdessa kolmen vuosittaisen ohjelman verran. Alustavasti on ollut puhetta kahdesta DI- ja yhdestä KTM-ohjelmasta per vuosi elikkä suomeksi: noin 120 aloituspaikasta vuosittain.
  8. LUT-konsernin brändiä tarkastellaan rakentamisvaiheessa. Jo pelkästään Saimian mukaan tulon myötä se tuli ajankohtaiseksi. Millainen siis olisi LUT:n, Saimian ja LAMK:n brändirakenne/brändirakenteet, jossa näkyisi positiivisesti tiede tiedeyhteisön välttämättömänä ehtona, ketterä tapamme toimia uudisraivaajina sekä yliopiston ja ammattikorkeakoulujen omat toimintaprofiilit ja roolit niin, että olemme yhdessä jotain enemmän.

Hallituksemme puheenjohtaja on osuvasti todennut, että meidän etumme on katsoa rohkeasti ja kunnianhimoisesti tulevaisuuteen, eikä jäädä paikoillemme makaamaan. Olemme koko ajan korostaneet myös sitä, että näkökulman niin LUT:ssa, Saimiassa kuin LAMK:ssa pitää olla kasvu ja kehitys, ei supistuminen ja kurjistuminen. Kehittyvä ja elinvoimainen keskittymä saa järkevästi rakennettuna aikaan erinomaisia tuloksia, mikä tuo taas lisää rahoitusta.

Eli hyvät naiset ja herrat, kyse on kasvustrategiasta.

Kirjoittaja

Juha-Matti Saksa Kuva: Teemu Leinonen

Kirjoittaja on puhtaaseen energiaan, kiertotalouteen sekä vastuulliseen liiketoimintaan ja yrittäjyyteen voimakkaasti fokusoituneen teknillisen yliopiston rehtori. Tämä tutkijankoulutuksen hankkinut savolainen uskoo, että elämää on pääkaupunkien lisäksi niiden ulkopuolella. Kiroilee liiaksi. Keep on rockin’ in the free world.

Share with your friends










Submit
Back To Top