skip to Main Content
Kyllä Meidän Takapihallemme!

Kyllä meidän takapihallemme!

Share with your friends










Submit

Pakolaiskriisi kuumentaa tunteita. On vaikea arvioida, ovatko kiihkeämpiä pakolaisten auttamisen vastustajat vai puolustajat. Pakolaisuutisointi ja somekeskustelut kärjistyvät, osa pelkää keskustelun jakavan Suomen kahtia. LUT on ensimmäisenä suomalaisena yliopistona ilmoittanut ryhtyvänsä toimiin pakolaiskriisin helpottamiseksi. Kokosimme yhteen yliopistomme jäsenten mietteitä kohinan keskeltä.

Yliopistomme tiedotti syyskuun alussa selvittävänsä yliopiston tilojen soveltuvuutta turvapaikanhakijoiden hätämajoitukseen. Hätämajoitusta on suunniteltu monitoimisaliin, jota normaalisti käytetään henkilökunnan ja opiskelijoiden harrastetarkoituksiin. Statement perustuu rehtorimme Anneli Paulin mukaan yliopistomme arvoihin, joista yksi on tahto rakentaa hyvinvointia. ’’Toivomme myös muiden yliopistojen osallistuvan auttamiseen’’, Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtori Anneli Pauli sanoo.

Opiskelijat ovat suhtautuneet uutiseen monella eri tavalla. Osa jakaa uutista omissa kanavissaan ylpeänä yliopistomme rohkeudesta osoittaa arvomaailmaamme, osa huolestuneena omien harrastemahdollisuuksiensa rajoittumisesta tai yliopiston työrauhan rikkoutumisesta.

Myös Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta, kotoisammin Lytky, otti kantaa pakolaiskohuun 9.9.2015 julkaistulla kannanotolla ’’Pakolaisten majoittaminen on todellista Skinnarilan henkeä’’. Mahdolliset huolet levottomuuksista LTKY torjuu luottamuksella yliopiston kykyyn varautua mahdollisiin järjestyshäiriöihin. LTKY korostaa kampukselle mahtuneen aiemminkin 7000 käyttäjää ympäri maailman; ’’50 siihen päälle ei tee näistä tiloista enää yhtään sen ahtaampia’’, LTKY:n hallituksen puheenjohtaja Kaisa Rimpiläinen toteaa.

Yliopiston päätöksestä tiedottanut rehtori Anneli Pauli korostaa, että vaikka tilanne voi aiheuttaa hämmennystä, ei turvapaikanhakijoita tule demonisoida. Hänen mielestään heidät tulisi nähdä Suomessa voimavarana, kuten vaikkapa Saksassa. ‘’Suurin osa näistä ihmisistä on koulutettuja ja puhuu myös englantia’’ Pauli kertoo. Hänen mielestään vastakkainasettelun sijaan tulisi nähdä mahdollisuuksia: ‘’uskon, että kohdatessamme tulijat kestävällä tavalla, Suomen on mahdollista työllistää uudet tulokkaat hyvinkin nopeasti.’’ Paulin mielestä keskustelu ‘’elintasopakolaisista’’ kuvastaa historiallista näkemättömyyttä: ‘’Suomen sodista ei ole vielä kauaakaan aikaa ja jo nyt olemme unohtaneet sen avun, mitä olemme itse saaneet’’. Mitä Suomesta Yhdysvaltoihin lähteneet olivat, elleivät elintasopakolaisia? ‘’En ole kuullut kenenkään puhuvan paheksuvasti Amerikan sedistä tai tädeistä’’, Pauli kommentoi.

Vaikka elämme vaikeaa muutoksen aikaa myös omassa yliopistossamme, on pakolaisten hätä aivan toista luokkaa. Turvapaikanhakijoita kohdannut silmitön väkivalta kohdistuu nimenomaan siviilien keskelle. ‘’Ei näitä voi edes verrata keskenään,

emmekä me voi sulkea silmiämme’’ Pauli vetoaa. Lappeenrannan teknillisen yliopiston tavoitteena on rakentaa liiketoimintaa kestävällä ja vastuullisella tavalla. ‘’Sosiaalinen vastuu on ilman muuta yksi osa sitä’’, Pauli korostaa. Pauli kertoo tietävänsä hankkeen tarvitsevan auttamisen tahdon lisäksi myös rohkeutta. ‘’Olemalla rohkeita nyt, meillä on mahdollisuus profiloitua avoimeksi ja vastuulliseksi organisaatioksi, juuri sellaiseksi kuin haluammekin olla’’, Pauli painottaa.

Yhteinen haaste
Pakolaiskriisin helpottamisen näkeminen yhteisenä vastuuna on osalle meistä vaikeampaa kuin toisille. Leimaaminen tai asettuminen kahteen eri leiriin ei kuitenkaan johda mihinkään. Mielipiteiden viidakossa tulisi syyttelyn sijaan kysyä: mitä me pelkäämme? Johtaako oma pelkomme lopulta siihen, ettemme vastaanota tulijoita kestävällä tavalla? Negatiivinen suhtautuminen sekä ennakkoluulot vaikeuttavat tulijoiden sopeutumista. Saavatko kriitikot lopulta ongelmat, jotka tilasivat?

Kriisien sekä niiden keskellä eläneiden ihmisten taustat ulottuvat helposti hyvinvointivaltion kansalaisen käsityskyvyn ulkopuolelle. Olemme tottuneet näkemään sotaa pakenevat ihmiset ihmisoikeusjärjestöjen kampanjoissa naisina ja lapsina. Suomalainen hämmentyy, kun turvapaikanhakija saattaakin olla nuori, siististi pukeutunut mies. Voiko hän todella olla vainottu?

Varakkaammalla ja parempikuntoisella on suurempi mahdollisuus selvitä tuhansien kilometrien matkasta, joka voi kestää vuosia eri maiden halki. Vaikka vaarallisella venematkalla välttyisikin uppoamiselta, uppoaa matkaan ainakin isot summat rahaa. Ihmishenki on väkivallan edessä yhtä hauras, oli ihminen sitten rikas tai köyhä.

Argumentointi on osaltaan ristiriitaista. Samalla kun kyseenalaistetaan hyvinvoivan näköisen nuoren miehen hätä, halutaan maahan ainoastaan ne, jotka mahdollisimman pian sopeutuvat yhteiskuntaamme kasvattamaan taloutta. Samalla kun kerätään hyötyä globalisaatiosta, halutaan sulkeutua  globaalien ongelmien vaikutusten ulkopuolelle. Etuoikeutemme valinnanvapauteen ei ylety niin pitkälle, että voisimme shoppailla globalisaation vaikutuksista sopivimmat omaan hyvinvoinnin ostoskoriin. Syyt ja seuraukset ovat meistä kaikista kiinni.

Maailmalta, Suomesta ja Lappeenrannasta löytyy lukuisia esimerkkejä, joissa halu auttaa on voittanut pelon ja omat kiireet. Pienellä luopumisella voi olla suuri positiivinen, rakentava vaikutus. Vaatteiden lahjoittaminen ja majoituksen järjestäminen ovat askeleita, mutta tarvitaan muutakin, ettei vastaanotto ja sitä kautta sopeutuminen jäisi pinnalliseksi. Globaali siirtolaisuus ei mene ohi, vaikka osa tulijoista olisikin täällä vain väliaikaisesti. Meidän on muutettava ajattelutapaamme apua tarvitsevista ihmisistä näkemällä heidät tulevina työkavereina, työnantajina, opiskelutovereina, ystävinä ja perheenjäseninä.

Tule mukaan Suomen Punaisen Ristin toimintaan. Vaihtoehtoja löydät: https://www.punainenristi.fi/tule-mukaan
Mikäli haluat auttaa yliopistoa löytämään parempia toimenpiteitä säästötalkoisiin, laita ideasi viestillä: ideat@lut.fi

OPISKELIJOIDEN KOMMENTTEJA

”Kyllähän se vähän oudolta tuntuu, mutta rehellisyyden nimissä en usko sen vaikuttavan ainakaan itseeni juuri mitenkään.”

”Toivotan pakolaiset tervetulleeksi rakentamaan uutta alkua Suomeen! Docventuresin Startup Refugees hengessä pakolaisille pitäisi käydä viemässä ”startup -marjaämpäreitä” ja kartta hyvistä sienestyspaikoista, joiden avulla voisivat ryhtyä yrittäjiksi.”

”On oikein auttaa ja resurssit antaa periksi. Luotan siihen, että muutos ei riviopiskelijaa juurikaan kosketa, sillä Skinnarilassa on osattu elää sovussa kaikkien kansalaisuuksien kanssa aiemminkin. Vastuuta yhteiselon onnistumisesta jää myös paljon uusille tulijoille, sillä opiskelijat ovat jo vuosia tottuneet opiskelemaan eri kulttuurien keskellä. Vaikea uskoa, että suunnitellut 50 pakolaista saisivat koko kampuksen sekoamaan.”

”Ennen kuin asiaan ottaa kantaa, täytyisi tietää lisää käytännön suunnitelmista. Rajataanko esimerkiksi pakolaisten liikkuvuutta koulun tiloissa?”

”Mahtavaa, että yliopisto kantaa oman osansa vastuusta. Toivottavasti se auttaa myös muita tajuamaan, että kaikkien velvollisuus on auttaa. Vastaanottokeskusten perustamisen vastustaminen millään perusteella on uskomattoman epäinhimillistä ja itsekästä.”

”Tottakai se jännittää, että mitä siitä seuraa kun todella eri taustoista ja väkivallan kierteestä tulee ihmisiä, mutta pitää yrittää uskoa sen olevan normaalia tuntemattoman pelkoa.”

”Jos tänne otetaan pakolaisia, niin opiskelijan näkökulmasta meille aiheutuva haitta on pienempi, kuin heille aiheutuva haitta, jos emme heitä tänne ota. Se, että jonkin tarkoitus ei ole auttaa pakolaisia on mielestäni hyvä argumentti. Samoin se, että jos jollain on mahdollisuus auttaa pakolaisia, tulisi se mahdollisuus käyttää.”

Teksti Laura Similä ja Jasmina Amzil
Kuvat Iiris Heikka

Miksi noudatat perinnettä orjallisesti?

Istun palkitun kansainvälisen maisteriohjelman luennolla yli kymmenestä maasta tulevien opiskelijoiden seassa lukukauden ensimmäisenä päivänä. Avaan LTKY-kalenterin. Sen ensimmäisellä sivulla minut toivottaa tervetulleeksi uuteen lukuvuoteen teekkarihymni. “Yö kuin sielu neekerin on pimiä…” Tuijotan sivua hetken, jonka jälkeen katson ympärilleni. Tekee mieli kysyä, onko minulle vahingossa annettu vanha kalenteri.

Viisi vuotta sitten istuin fuksina joukossa, jossa tuo laulu laulettiin. Jätin suosiolla laulamatta. Muistan katsoneeni silloinkin ympärilleni, teki mieli sanoa jotain. Jätin suosiolla sanomatta. Olemalla hiljaa sulauduin paremmin joukkoon.

Mikään ei ole muuttunut, paitsi yksi asia – enää en jätä sanomatta. On toinenkin, se että sivistyssanakirjassa n-sanan kohdalla lukee “joidenkin mielestä halventavan” sijaan nykyään “halventava”. Sanan taustoista tuskin tarvitsee luennoida, sen “neutraalisuudesta” googlettaa yliopistolainen tutkimuksia kymmenessä sekunnissa. Se, jota sana satuttaa, ei todisteita tarvitse. Maailma muuttuu, haluammeko me odotella vielä, kaikkien yhteisen opiskelijakulttuurin kustannuksella?

Perinteitä ei tietysti noin vain muuteta, onhan n-sana ollut osa hymniä jo ehkä sata vuotta. Eikä maamme tulevien insinöörien yhteisen tunnussävelmän tarkoitus ole olla rasistinen. Uskonkin tarkoituksen olevan yhteenkuuluvuudentunteen nostattaminen, vaikka laulun alkuperä onkin jokseenkin epäselvä. Se tiedetään, että hymniä on muokattu ajan saatossa ennenkin.

Kielen tarkoitus on tietääkseni auttaa meitä ymmärtämään toisiamme. Jos viesti ei tule ymmärretyksi halutulla tavalla, muutamme sanavalintoja. Jos viesti herättää haluttuja tunteita, oli sanavalinta oikea. Onko n-sana teekkareille yksinkertaisesti niin rakas, että sitä ei voi jättää? Onko sen käyttö niin vahva osa teekkariperinnettä?

Opiskelijoina haluamme olla tulevaisuuden edelläkävijöitä ja ongelmanratkaisijoita, nämä asiat ovat myös osa yliopistomme strategiaa. Edelläkävijyyden juna meni jo, mutta olisiko meistä vielä ratkaisijoiksi tässä asiassa? Teknologföreningenin laulukirjassa n-sana on korvattu sanalla “teekkari”.

Teksti Jasmina Amzil

Share with your friends










Submit
Back To Top