skip to Main Content
Skinnarilassa Kuohuu

Skinnarilassa kuohuu

Share with your friends










Submit

Rohkenen väittää tämän vuoden olevan erityisen tärkeää aikaa opiskelijoidemme edunvalvonnalle. Lytkyn ja yliopiston toiminnassa on odotettavissa suuria muutoksia seuraaville vuosille ja niistä päätetään pian. Osa muutoksista on luonteeltaan uusia ja tuntemattomia, joihin ei ole soveliasta tulla takki auki. Päinvastoin, on keitettävä pannullinen kahvia jos erehdymme edes ajattelemaan haukottelemista.

Kampuksen muutos on nyt aitoa. Skinnarilan korkeakoulut yhteisöineen yhdistyvät useammalla tavalla kuin tulisi ylioppineelle mieleenkään. LUT-konserni etenee kuin raketin lailla ja ammattikorkeakouluopiskelijat liitetään YTHS:n piiriin.

Käytännössä useat palvelut, kuten terveydenhoito, kieltenopetus ja monet muut tulevat yhtenäistymään kampuksen opiskelijoiden kesken. Liikuntapalveluthan jo ovat meidän yhteisessä käytössä. Nämä ovat vielä satavarmoja lyhyen aikavälin muutoksia. Pitkän aikavälin muutoksien ennustaminen on lähes yhtä helppo ennustaa kuin juhannussäätä.

Varmaa on kuitenkin se, että LTKY on kaikessa muutoksessa mukana täysillä. Me pidämme huolta, että meidän opiskelijoiden koulutuksen laadusta ja terveydenhoidosta huolehditaan kaiken tämän muutoksen keskellä. Tämän hetkinen taival on edennyt mielestäni todella hienosti ja olemmekin yliopiston kutsumana mukana kaikissa meihin liittyvissä konsernin työryhmissä.

Ylioppilaskunta ei jää muutoksesta ulkopuolelle. LUT-konserni tarjoaa meille ainutlaatuisia tilaisuuksia kehittää koko Skinnarilan kattavia palveluita opiskelijoille yli oppilaskuntien. Verkkojulkaisu Alive on äärettömän hyvä esimerkki siitä, kuinka tarjota laadukasta palvelua meille kaikille.  Horisontissa voi olla myös kerhojen monipuolistuminen ja rikastuminen, jos saamme kerhot ja ammattikorkeakoululaiset löytämään toisensa.

Koen tervettä jännitystä Skinnarilan kampuksen puolesta. Jännitykseni kumpuaa samanaikaisesti innostuksesta ja epävarmuudesta tulevaa kohtaan. Suuret organisaatiomuutokset, kuten aina muutokset kohti tuntematonta, luovat epävarmuutta. LUT-konsernin tavoitteet ovat meidän yliopiston strategian kannalta tyypillisen vaatimattomat. ”Show The Way, Never follow” ja ”the Brave Think Different” kuvastavat tilannetta ällistyttävän hyvin.

Ammattikorkeakoulun ja yliopiston pohjalta rakennettu LUT-konsernirakenne olisi Suomessa ainoa laatuaan ja se on herättänyt kiinnostusta myös kansallisella tasolla. Opetus- ja kulttuuriministeriössäkin odotellaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Skinnarilassa tehdään nyt jotain uutta ja rohkeaa, se on mielestäni vähintä mitä meiltä voi odottaa.

En ole huolissani muutoksesta, sillä Skinnarilan henki on kampuksella vahvaa ja todellista. Täällä jos missään onnistutaan asioissa, jotka todella vaativat luottamusta, yhteishenkeä ja rohkeaa ajattelua.  Urakka on silti aikamoinen ja vastuu sen onnistumisessa täällä Skinnarilassa on jokaisella siihen osallisella. Yliopiston, ammattikorkeakoulun ja oppilaskuntien kuuluukin briiffata niin opiskelijoita kuin henkilökuntaa parhaansa mukaan siitä mitä, milloin ja miksi asioita tapahtuu.

Opiskelijan asia on Lytkyn asia.

Jamppa

Kirjoittaja

Jan Saariniemi

Kirjoittaja on Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja.

Share with your friends










Submit
Back To Top